But it's the perfect place to start [Vapaa liittyä!]

[Kuka vain miespuolinen mukaan sopiva, tervetuloa! .>]



Pienen marketin ovi aukesi hiljaa kolahtaen ja sulkeutui lähes yhtä ääneti. Se, mitä jäi oven tuolle puolen, oli Los Angelesin yön värivalot, joihin oli liiankin helppo hukkua. Nathan tunsi enää elävänsä vain öisin.

L.A.'n yöt olivat ensin vieneet mukanaan ja lopulta niistä oli tullut riippuvaiseksi. Aivan kuten Brian oli joskus kertonut heroiinista, ensimmäisen suoraan suoneen isketyn lastin jälkeen ei ollut paluuta. Maailmankuva värittyi uudella, hienommalla tavalla, millaiseen ei koskaan olisi voinut kuvitellakaan pääsevänsä sisälle. Eikä sieltä halunnut pois. Ja vaikka olisi halunnut, sieltä ei olisi päässyt pois.

Kylmät väreet kulkivat pitkin Nathanin käsivarsia. Mustatukka nosti takkinsa kauluksia paremmin suojaamaan kaulaansa. Hän ei oikeastaan edes muistanut, mitä oli tullut kaupasta hakemaan. Vapautuksen? Helpotusta pahaan oloon? Sellaisia hienouksia tuskin myytiin hyllyllä juustonaksujen ja tiskirättien välissä.

Joka kerta oli yhtä upeaa lähteä teatteriporukalla juhlimaan. Nathan oli nuorimpana kaiken huomion keskipiste. Kaikkien rakastama. Mustatukka sai vähintään kymmenen kertaa illassa kuulla olevansa kaunis, täydellinen, niin tutuilta ja tuntemattomilta. Kukaan ei koskaan kehunut mitään muuta kuin Nathanin vaatteita, hiuksia, huulia tai reisiä. Pojasta oli alkanut vähitellen tuntua, ettei hän edes ollut muuta kuin kaunis. Sillä sai jotain, mutta ei tarpeeksi. Ja kuitenkin sitä halusi lisää, tyhjiä lauseita.

Hollywoodissa oli joka kerta yhtä upeaa kulkea. Upeaa ja lannistavaa. Nathan rakasti kaikkia niitä valoja, samalla vihaten niitä. Ollen niin kateellinen, ettei sillä edes ollut rajaa. Miten jotkut saivat kaiken ja jotkut joutuivat olemaan kaupan kassalla koko ikänsä? Nuori ja kaunis ja aikaa olisi vielä, Brian sanoi joka kerta. Nathan ei olisi jaksanut odottaa, ei hän ollut tullut Los Angelesiin, mahdollisuuksien kaupunkiin olemaan ei mitään. Jotenkin se oli vain ajautunut siihen.

Nathan sanoi iloisesti hymyilevälle naiselle kassalla haluavansa askin tupakkaa, muistamatta sen sanottuaan edes, mitä merkkiä oli pyytänyt. Nainen nosti LM'n punaisen hyllyltä ja poissaolevasti Nathan kaiveli lompakon takkinsa taskusta vain huomatakseen, ettei hänellä ollut rahaa. Ei yhtään seteliä eikä taatusti tarpeeksi kolikoita. Mihin Nathan olisikaan tarvinnut rahaa, kun aina joku maksoi hänenkin drinkkinsä ja tarjosi kaksi. Ja sen varaan mustatukka joka kerta laski.

"Ei helvetti", Nathan huokaisi väsyneesti ja kaiveli taskujaan, turhaan. Kevyt kosketus hartialla. Mustatukka nosti humalasta utuisen katseensa mieheen vierellään.

//En todellakaan kirjoita yhtä hyvin kuin sinä. Normaali viestini pituus ei ole edes puolia aloituksistasi. Jos nyt kuitenkin kelpaan seuraksi, niin tässä olen...//

Oli jo myöhä. Aivan liian myöhä. Silmät tahtoivat painua väkisin kiinni ja olo oli hutera, vaikkei alkoholia ollutkaan koko iltana nauttinut. Kyung oli vasta päässyt töistä. Eräs näyttelijä oli saanut sellaisen raivokohtauksen, että kuvaussessio oli venynyt pari tuntia pidemmäksi, kuin alunperin oli suunniteltu, eikä älyvapaa ohjaaja ollut päästänyt Kyungiakaan lähtemään paikalta, vaikka mies jota hän oli tulkkamaassa oli jo näytellyt kaikki kohtaukset, joissa oli mukana.

Kyung olisi mennyt suorinta reittiä kotiinsa, mutta hänen oli alkanut tehdä aivan mielettömästi tupakkaa, joka häneltä tietenkin oli loppunut aikaisemmin tänään. Niinpä hän nyt tönötti kaupan kassajonossa sen verran pöpperöisen näköisenä, ettei häntä olisi saanut päästää ratin taakse enää.

Kyung oli juuri pääsemässä ostajan paikalle, kun hänen edessään seisova varsin omalaatuisen näköinen poika alkoi hidastella. Ilmeisesti tältä oli rahat loppu. Kyung huokaisi syvään. Tässä voisi mennä ikuisuus. Samassa poika jo nosti katseensa kohti Kyungia. Kyung huokaisi uudelleen. "Pistäisitkö vielä askin Kentiä ja yhden sytyttimen, niin minä maksan", hän sanoi myyjälle.

[Pahoittelut, että on kestäny vastata. En huomannu alkuunkaan, että olit tullut tähän messiin O.o Mutta siis loistavaa, että tulit! .) Ei ne munkaan normaalit vastaukset yleensä tollasia romaaneja oo kuin toi ensimmäinen .Dd Alotukset vaan tuppaa aina venymään.]



Nathan avasi suunsa sanoakseen jotain ja lopulta tajusi, ettei tiennyt, mitä olisi sanonut ja vaikeni. Huumeet ja alkoholi olivat pojalle kuin paras ystävä - se kaikista ilkein, vittumaisin ja ihanin. Nathan tunsi turtuneensa ja ainoastaan tyytyi kääntämään sumean katseensa miehestä vierellään tiskin kautta lattiaan. Taas joku oli pelastanut hänet. Nathanin ei koskaan tarvinnut pärjätä omillaan ja se teki riippuvaiseksi.

Jähmeästi mustatukka otti muutaman askelen sivummalle kassalta. Hän oli edelleen enemmän humalassa kuin oli aiemmin huomannut. Nathan vilkaisi hämmentyneen näköiseksi käynyttä naista kassan takana. Pulleahko nutturapää näytti siltä, että yritti parhaan kykynsä mukaan ymmärtää, mitä tapahtui kuitenkaan siihen pystymättä. Ajatus viihdytti mustatukkaa, joka naurahti hiljaa ja otti jälleen yhden hapuilevan askelen taaksepäin.

Nathan puri alahuultaan ja siirsi katseensa nutturapäisestä kassatädistä siihen pelastajaan, joka oli kuin tyhjästä ilmestynyt paikalle. Hän arvioi toisen päästä varpaisiin ja tuli siihen tulokseen, että tuo oli erittäin hyvännäköinen. Ja siinä sivussa myös erittäin tutun näköinen. Nathan yritti parhaansa mukaan keskittyä siihen, missä olisi toisen voinut tavata, muttei saanut päähänsä mitään.

Mustatukan olo oli niin sekava, ettei hän tiennyt olisiko pitänyt itkeä vaiko nauraa. Vai ehkä molempia, kuten lavalla spottivalojen alla joka ilta.