Tutustumista & Hengailua [kuka vaan voi liittyä]

Isabel Castro oli juuri saanut kaikki tavaransa vietyä uuteen kotiinsa. Hän oli päättänyt tulla rannalle. Oikeastaan Isabel olisi halunnut rannalle heti kun näki sen, mutta se ei ollut mahdollista suuren tavaramäärän kanssa. Täytyihän hänen ensin asettua hiukan taloksi uuteen kotiinsa. Isabelia oli aina kiehtonut luonto, joten se taloksi asettuminen nyt jäi hänen osaltaan hiukan kesken. Hän oli vain napannut kameransa mukaan ja siinä hän nyt asteli kreikkalaistyylisissä sandaaleissaan rantahiekassa. Isabelin hiukset hulmusivat tuulessa ja ilta-aurinko paistoi kauneimmillaan, juuri sillä tavalla kuin se paistoa juuri ennen auringonlaskua. Aurinko sai Isabelin hehkumaan. Hänen ruskea-vihreä tunikansa yritti karata tuulen mukaan. Rannalla ei ollut näin illalla niin suurta hälinää kuin päivällä kun Isabel oli nähnyt rannan ensimmäisen kerran autonsa ikkunasta.Isabel kiitti tästä onneaan ja alkoi etsiä hyvää kuvauskohdetta.

Ei mennyt kauankaan kun hän löysi oivan kohteen, hiekkaan muodostuneen hauskan kuvion. NAPS, kuului kamerasta. Isabel otti vielä toisenkin ja kolmannen kuvan samasta kohteesta, eri kuvakulmia käyttäen. Neiti jatkoi kävelyään eteenpäin uusia kohteita etsiskellen ja ilta-auringosta nauttien. Yhtäkkiä hän kuitenkin kuuli askelia lähistöltä. Kukahan sieltä mahtaisi tulla? Olisiko se joku hänen naapureistaan kenties? Pääsisikö Isabel tutustumaan tulijaan paremmin?

Työt saivat tältä päivältä riittää. Päätä särki ja pinna oli kireällä. Kyung oli taas kerran joutunut keskelle melkoista selkkausta, johon ei itse liittynyt mitenkään. Oli todella huvittavaa, että kaksi miestä huusi toisilleen täysillä päin naamaan ja välissä Kyung yritti päänsärystä huolimatta kääntää suoraan korviinsa huudettuja herjoja toiselle puolelle vähän kauniimmin sanoin.

Heti kotiin päästyään Kyung oli viskannut tumman pukunsa kaapin perälle ja heittänyt rennompaa vaatetta niskaan. Syötyään hän totesi, että auringonlaskusta tulisi sinä iltana tavallistakin upeampi ja niinpä, hetken mielijohteesta mies päätti suunnata rannalle nähdäkseen, miten oranssinpunaisena hohtava taivaankappale laskeutui unilleen syvänsinisiin aaltoihin.

Rämmittyään läpi pensaikon Kyung ehti hiekalle juuri parhaiksi näkemään hitaasti horisontin taa painuvan auringon. Mies nosti aurinkolasit otsalleen ja veti hupparinsa vetuketjua kiinnemmäs ulapalta puhaltavan iltatuulen suojaksi. Onneksi hän oli tajunnut pukea farkut ja lenkkikengät, vaikka shortsien ja läpsyjen houkutus olikin ollut suuri. Kun pimeä laskeutui, ilma viileni heti, eikä Kyung silloin pienessä hiprakassa - niin, hän oli erehtynyt ottamaan parit drinkit rantabaarissa - tahtonut jäädä kylmään värjöttelemään.

Kyung oli tullut rantaan reunemmalta, ei sieltä, missä oli eniten uimareita, vaan sieltä, missä sai olla rauhassa, ja hän luulikin olevansa yksin, kunnes huomasi ihmishahmon kauempana ja suuntasi tietysti automaattisesti suoraan tätä kohti. Savuketta ei ollut helppo sytyttää sellaisessa tuulessa. "Hei!"

Isabel katsoi lähestyvää hahmoa tarkemmin. Hän ei ollut aikaisemmin nähnyt miestä. Isabel kuuli miehen tervehdyksen. Hänen puheestaan erottui selkeästi vahva aksentti. Kun mies tuli lähemmäksi,Isabel huomasikin ettei mies ollut täältä päin kotoisin. Hän näytti olevan aasialainen syntyperältään. Isabel tervehti miestä. ''heipä hei'', kuului hänen pirteä tervehdyksensä.

Isabel oikaisi tunikaansa ja siirsi hiukset kasvoiltaan sivulle. ''Onpas täällä tuulista, mahtaakohan täällä olla jatkossakin yhtä kova tuuli?'' Isabel yritti pitää pientä keskustelua yllä sillä häntä ahdisti suunnattomasti pitkä hiljaisuus keskusteluissa. Tämä oli sinänsä outoa sillä Isabel oli melko ujo vieraiden ihmisten seurassa. Ehkäpä juuri hiljaisuus sai hänet vaivaantumaan ihmisten, erityisesti vieraiden ihmisten, seurassa.

Isabel pudotti kameran kaulansa ympärille roikkumaan. Hän katseli uutta tuttavaansa, aasialaista miestä joka ei ollut Isabelin mielestä ollenkaan hullumman näköinen. Isabel katseli välillä miestä, välillä kaunista auringonlaskua joka loi kaksikkoon oransseja säteitä.

Liekin suojaksi kumartunut Kyung sai savukkeensa vihdoin syttymään ja ehti nostaa katseensa juuri parahiksi nähdäkseen häntä tervehtivän noin kaksikymppisen nuoren naisen, jolla näytti myös olevan ongelmia tuulen kanssa.

"No, ainahan mereltä tuulee", Kyung totesi. Hän jos kuka tiesi, olihan hän kotoisin yhdestä Korean tunnetuimmasta satamakaupungista. "Mutta älkää huoliko, ei se aina näin kovaa. Huomenna varmaan sataa", hän jatkoi sitten, tajuttuaan, että oli ehkä masentanut toisen edellisellä kommentillaan. Toinen oli ilmeisesti vasta tullut kaupunkiin, eikä Kyungilla ollut mitään valtuuksia pilata hänen ensivaikutelmaansa.

Ehkä toinen oli näyttelijä tai ohjaaja, ehkä muotisuunnittelija, joka oli tullut kaupunkiin esiintymään tai esittelemään jotain... Silloin tämä saattaisi tarvita tulkkausapua, koska näytti hieman ulkomaalaiselta. Ainakaan naisella ei kovin pahaa aksenttia ollut. Kyung yritti pudistaa työhönsä liittyvät ajatukset päästään ja ojensi toiselle kätensä. "Hwan Kyung Jung, tulkki ja kääntäjä. Sanokaa vain Kyung ja voitte sinutella."