Gonna make you shine

//yllättävän vaikeaa tämä aloittaminen//

Jeremy kuului ihmisiin joiden mielialaan sää vaikutti vahvasti. Niinpä hän oli tänään varsin laiskalla tuulella vesipisaroiden kimpoillessa sisäpihan laatoituksesta. Jeremy liiskasi savukkeensa oven vieressä olevaan tuhkakuppiin ja meni takaisin sisälle.

Yleensä hän riehui jossain vetämässä karaokea tai jotain muuta pientä kivaa, mutta nyt Wild Bayn oleskelutilan biljardi sai luvan kelvata hänen viihdykkeekseen. Kauaa mies ei kuitenkaan jaksanut pelata, sen verran itsepäisesti pallot kieltäytyivät pusseihin putoamasta.

Jeremy huokaisi ja hörppäsi limsapullostaan. Hän ei ollut pitkään aikaan nähnyt ristinsieluakaan, lukuun ottamatta muutamaa tyyppiä, jotka olivat käyneet äkkiä pyörähtämässä. Jeremyn olisi tehnyt mieli puhua jollekulle, mutta nyt hän joutui höpisemään vain itsekseen. Ilmeisesti oli liian aikaista juhlintaan.

Tylsistynyt Jeremy istahti sohvalle ja ajateli käydä vähäksi aikaa pitkälleen, vaikka sohva olikin pieni ja miehen jalat roikkuivat polvista asti käsinojan yli. Jeremy kiskaisi pehmeää huppariaan paremmin ja pian hän kuorsasikin jo suureen ääneen.

Oli kulunut jo miltei tunti, eikä kukaan ollut tullut sanomaan hänelle "Wake up already!"

Sade piiskasi maata ja Natachan olo oli muuttunut haikeaksi. Hän oli istunut tunteja näppäilemässä kitaraansa, mutta päätti sitten etsiä ihmisiä käsiinsä, muuten hän alkaisi masentumaan. Siksi Natacha laittautui hieman ja kaikkia luonnon lakeja uhmaten suuntasi oleskelutilaan, jossa hän ei vielä ollut käynytkään.

Astuessaan sisälle Natacha tajusi olevansa yksin, kunnes oli säikähtää kuoliaaksi kuullessaan jotain ääntä. Katsoessaan varautuneesti äänen suuntaan hän huomasi miehen makaavan kaikkea muuta kuin mukavan näköisesti sohvalla. Luontainen mamma nosti päätään ja Natacha käveli hieman lähemmäs pöyhien kiharoitaan, jotka olivat innostuneet säästä ja normaaliakin villimmän näköiset. Musta kauluspaita ja pitsiä hoitivat vaikuttavuuden kotiin mustan mekon, mustavalkoisten sukkisten ja maiharien kanssa homman kotiin.

"Excuse-moi", Natacha sanoi kuuluvasti ja kosketti varoen miehen olkapäätä. Toisen olisi parempi nukkua vaikka omassa kodissaan, jos ei halunnut kipeyttää selkäänsä ikuisiksi ajoiksi.

Nyt kun Natacha näki toisen kasvot kunnolla, hän tunnist miehen Kyungin mainitsemaksi mieheksi, jota hän ei ollut uskaltanut lähestyä. Google oli hoitanut homman kotiin ja viimeiset pari päivää ranskatar olikin kerännyt rohkeuttaan puhua. Tässä sitä sitten oltiin ja rohkeus toivottavasti riittäisi.

Jeremy ei todellakaan ollut nukkunut kunnolla, sellaista pientä päiväunta vain, ja pieni tönäisy olkapäähän sai hänet säpsähtämään niin, että hän oli vähällä pudota sohvalta. Tilanne ei olisi ollut läheskään niin pelottava, jos Jeremy olisi tiedostanut aiemmin, ettei ollut enää yksin, mutta nyt hän lähestulkoon kuvitteli toisen olevan kummitus tai joku muu sellainen.

Kun Jeremy avasi silmänsä, hän näki yläpuolellaan kikkarapäisen naisen. Sen verran selvästi näkikin, että jopa unenpöpperössä pystyi toteamaan, että tämä oli kyllä aivan aito. Jeremyn mielessä kävi kysymys siitä, miten ihmeessä toinen oli päässyt hänen asuntoonsa, mutta sitten hän muisti missä oli.

"Excuse me", hän vastasi toiselle, vaikkei ollutkaan tottunut käyttämään kyseistä sanaa tervehdyksenä. Hänen ilmeensä kertoi kummastuksesta kyllä enemmän kuin tuhat sanaa.

Raukka säpsähti ja oli tipahtaas sohvalta ja kun tämä sai silmänsä auki ilme oli kaikkea muuta kuin ymmärtävä. Natachan hymy muuttui ystävällisemmäksi ja hän suoristautui seisomaan lyhyeen pituuteensa.
"Pardon. Olen pahoillani että herätin, mutta asentonne näytti niin pahalta, että en voinut jättää teitä siihenkään. Tuo toinen sohva taitaa olla parempi nukkumiseen", hän totesi ja sipaisi kiharat paikalleen ja käveli sitten biljardipöydän luokse hoidettuaan velvollisuutensa ystävällisyyttä kohtaan, mutta livistäen kysymyksestään. Ujous iski aina väärään aikaan.

Tottuneesti ranskatar keräsi kaikki pallot ja asetteli ne huolellisesti paikalleen ja nappasi itselleen kepukankin. Hän ei ollutkaan hetkeen pelannut, vaikka yhteen aikaan hänen iltansa olivat periaatteessa kuluneet biljardin ääressä.

Ensimmäinen lyönti onnistui hyvin ja palloja vieri eri puolille pöytää. Tarkastellen tilannetta Natacha alkoi hyräillä hiljaa. Se oli hirvittävän huono tapa, mutta hänen oli vain pakko säädä säveltä ulos itsestään. Hän oli aina ollut sellainen, että sävelet ja musiikki oli saatava ulos. Ei sillä ollut väliä miten.

Sivusilmällä Natacha seurasi miehen liikkeitä ja katsoi aikoiko toinen kenties nukkua vai siirtyä. Toivottavasti toinen ainakin siirtyisi, sillä naisen teki pahaa pelkästään katsoa huonoa asentoa.

Vähitellen Jeremy alkoi ymmärtää tilannetta paremmin ja toisen selityksessäkin oli pointtia, hänen selkäänsä tosiaan sattui. "No, ei oo kamalin paikka, jossa on tullut nukuttua. Meijän studion sohva, se se vasta kauhee on", hän rupatteli noustessaan istumaan. Hän suoristeli käsiään ja haukotteli syvään. Jeremy etsi limsapullon käteensä ja hörppäsi suuren kulauksen seuratessaan toista biljardipöydän luo.

Salaperäinen nainen hyräili jotain sävelmää, jonka Jeremy muisti kuulleensa joskus ja niinpä hän alkoi hyräillä mukana samalla kun tarkisti, että farkut roikkuivat tarpeeksi alhaalla ja avatessaan hupparin vetoketjua. Välillä hän kuitenkin muisti melodian väärin, eihän hän edes tiennyt mikä kappale oli kyseessä, vaikka osasikin suurimman osan listahiteistä tunnistaa jo introsta. Ehkä kyseessä oli joku vähemmän suosittu raita hänen laajan levykokoelmansa uumenista.

"Taitaakin nuo pallot olla poikia", hän totesi sitten avatakseen taas keskustelun ja veti hiuksiaan pois kasvoiltaan. Viime aikoina häntä oli alkanut yhä enemmän ärsyttää hiukset silmillä, vaikka vielä viimevuoden puolella hän oli ajatellut sen olevan muotia. "Meinaan tottelevat sua paljon paremmin, ku mua."

Yllättäen Natacha tajusi toisen hyräilevän mukana, mikä ei todellakaan haitannut. Siitä sen enempää häiriintymättä nainen jatkoi pallojen pussittamista ja tarkkailuaan. Hänestä olisi tullut ehkä hyvä agentti, mutta hänen kuntonsa oli kyllä melko huono, paitsi uinnin osalta.

Hyräili katkesi nauruun, kun toinen esitti huomionsa ja suostui jopa selittämään mistä moinen heitto oli tullut.
"Ilmiselvästi, tohvelisankareita", nainen totesi ja kiersi pöydän saadakseen yhden pallon pussiin.
"Tai sitten ne ovat feministejä", Natacha totesi ja väläytti pienen hymyn. Ehkä vähän raju vitsi, mutta Nata oli tottunut kiusoittelemaan feministi siskoaan ja olihan hänkin jonkin sortin femakko.

"Mistä sinä muuten tiesit biisin, jota hyräilin?" Natacha uteli, sillä se oli ollut hänen yksi omistaan, joka oli soinut jonkin aikaa radiossa ja saattoi soida parikertaa kuukaudessa vieläkin jonkun toiveesta. Faneja kun Natachalla oli muutamia, mutta hän sai kävellä täysin rauhassa kadulla ilman mitään häiriöitä. Tietenkin kysymyksessä oli pieni taka-ajatus, sillä niin hän saisi ehkä kakaistettua oman nimensä tuolle rennolle veikolle, joka tunnettiin myös Jeremy Harris nimellä ja jonka ohjelmaa Natacha oli kuunnellut Kyungin vinkistä lähtien. Hän oli saanut nauraa jo itsensä melko kipeään kuntoon.

Jeremy nyökkäili. Hän oli ilmeisesti saanut mitä parasta jutteluseuraa. Toisella oli huumorintaju kohdallaan. "Voisivat edes hankkia tänne tasa-arvosia palloja", hän tuhahti muka vihaisena kädet puuskassa. "Toivottavasti noi ei sentää oo misandriapalloja. Hyppää pian tollane muuten ottaan."

"Kai se jostain mun pahvilaatikoitten kätköistä löytyy", Jeremy muisteli naisen kysyessä mistä hän tiesi kyseisen sävelmän. "Tais olla ranskaksi? Ei niin, et mä niinku osaisin ranskaa tai mitää." Jeremy hörppäsi juomastaan taas, eikä voinut olla miettimättä, että mikä hiton levy se nyt oli ollut. Hänellä oli normaalisti hyvä muisti näissä. Jos joku pyysi jotain toivebiisiä, niin yleensä Jeremy oli se, joka levyn lupasi seuraavaksi päiväksi laatikoistaan etsiä. "Kaipa me sitä levyä sit radiossa soitettiin, ku semmonen tuli hankittua. Oli vissiin jossain vaiheessa ihan hittikamaa, mut näähän vaihtuu nopsaan."

Naurahdellen Natacha jaksoi vielä hetken pussittaa palloja, kunnes mies totesi levyn olevan jossain pahvilaatikossa, imartelevaa.
"Se oli ranskaksi shooting star éternelle, ikuinen tähdenlento. Se oli hitti kaksi vuotta sitten ja taisin minä saada siitä jotain kivoja rahapalkintojakin... Se oli se hetken tähdenlento", Natacha totesi ja virnisti ilkikurisesti. Ainakin mies tajuaisi hänen olleen se laulaja ja säveltäjä. Kannessa oli ollut hänen kuvansa kitaran kanssa, mutta ei se ollut mitenkään suuri levy. Seuraava olisi parempi, aina.

Tehden itsemurhan, Natacha pussitti kahdeksikon ja mulkaisi palloja.
"Ne olivat jotain pettureita. Olivat kivoja pitkään, mutta viime metreillä paljastivat ovelan juonensa", nainen totesi ja kumartui keräämään palloja tyynen oloisena.

Hänellä oli jano, joten jostain pitäisi saada juotavaa. Miehellä oli pullo, joten ehkä..
"Saanko hörpyn? Unohdin pulloni kämpille ja tuohon ilmaan en astu mielelläni", Natacha totesi ja osoitti ulos, jossa ikkunoista valuivat pisarat kertoivat selvää kieltä, sade ei lakkaisi hetkeen.

"Shooting star éternelle", Jeremy toisti. Hän muisti levyn kannen, jossa oli kikkarapäinen nainen kitaran kanssa varsin keskittyneen, mutta iloisen näköisenä. Biisiä oli pari-kolme vuotta sitten renkutettukin aika tavalla, vaikkei se varsinaisesti heidän kanavansa musiikkityyliin kuulunutkaan. Kuulijat pitivät siitä silti. Toinen selitti vielä jotain palloista, mutta Jeremy oli liian keskittynyt omiin ajatuksiinsa. Sitten hän sai sen mieleensä. "Joten sun täytyy sitten olla Natacha La-jotain..."

"Joo, ole hyvä vain", Jeremy ojensi pullonsa toiselle, "jos et sä pelkää miesbakteereja, ni siitä vaan, pidä hyvänäsi." Jeremy otti yhden pallon kätensä alle ja heilutteli sitä tylsistyneenä edestakaisin. "Mä olen Jeremy Harris, radiojuontajanikin ehkä tunnettu", hän tajusi sitten sanoa. Olihan varsin epäkohteliasta, että hän tiesi toisen nimen, muttei esittäytynyt itse. "Oliko tuo Coucher du soleil sun laulu kanssa? Äänsin varmaan ihan väärin, mutta sitä soitettiin sillon samoihin aikoihin... Osaan sen varmaan vieläkin kitaralla."

Ehkä Natacha hieman yllättyi miehen muistaesa hänen nimensä, mutta sukunimi oli vähän hakusessa.
"Jep, Natacha Lavoie, enchantee", nainen totesi ja nappasi pullon kiitollisenä.
"Oh my... miespöpöjä hyi..." nainen naurahti ja hörppäisi pullon suusta iloisena siitä, että ei joutunut sateen kouriin. Hän vihasi kastumista.
"Olet sä aika tunnettu. Kummankaa vertailut saattaa olla hengen vaarallisia kun nautit aamukahvias samaan aikaan", Natacha sanoi ja virnisti pienesti, sillä hän saattoi välillä vain repeillä miesten jutuille radiosta.

Miehen muistuttaessa toisesta, vähemmän soitetusta biisistä, Natacha suorastaan suli lämpimään hymyyn kuullessaan, että toinen osasi sen kitarallakin. Hän oli enemmän kuin imarreltu siitä hyvästä.
"Oli, ja mä pidän siitä melko paljon enemmän. Ja kyllä, sun ääntämyksesi on hirveää", Natacha totesi päätään nyökytellen ja hypähti istumaan biljardi pöydän reunalle.

"Hassua tavata joku, joka vielä muistaa kappaleiden nimiäkin. Mun keikkani on lähinnä beereissa, koska niissä on paras tunnelma, mutta suurin osa on jo unohtanut. Mikä on sinänsä mukavaa. Mä en tartte raskaan sarjan painijaa turvakseni", Natacha huomautti ja joi vielä pienen hörpyn limsasta, jota oli enää liian vähän. Se sattui olemaan muuten naisen suosikkeja, vaikka hän ei ollutkaan niin limsa ihmisiä.

Jeremyllä oli samanlainen olo kuin levykaupan tiskillä, kun arvottomien tuntemattomien artistien joukosta löysi jonkun vanhan levyn, jota kovinkaan moni ei osannut arvostaa, mutta itse oli yrittänyt etsiä jo kauan. Vaikka suuremmaksi osaksi Jeremy pitikin rockista, eikä hän ymmärtänyt sanakaan Natachan lauluista, niissä oli jotain ja Jeremyn teki heti mieli mennä etsimään levy käsiinsä. Hän ei voinut käsittää miten oli ylipäätään unohtanut sen.

"Tiesitkö, että kerran yksi jätkä oikeasti haastoi meidän kanavan oikeuteen, koska oli kuulemma tukehtunut pullaan meidän takiamme", Jeremy kertoi Natachan viitatessa heidän juttujensa hengenvaarallisuuteen. Tästä aiheesta oli käyty silloin keskustelua jopa ohjelmassa ja naurettu aina vain enemmän. Pojatkin olivat nauraneet niin, ettei juontamisesta ollut tullut mitään ja musiikki oli ollut pakko laittaa soimaan.

Toisen istuessa biljardipöydän reunalle Jeremy teki samoin, mutta silloin pöytä huojahti uhkaavasti. Hän hyppäsi pelästyneenä alas ja naurahti itselleen. "Läski, mikä läski", hän totesi vetäessään sivummalta tuolin itselleen. "Mulla nyt sattuu olemaan aika hyvä nimimuisti. Sean on sitten taas se, joka loistaa matikassa. - Aika hassua muuten, että säkin asut Bayssä... Täällä näyttää olevan monta sorttia porukkaa... Mitäs sä nykyään puuhailet?"

Hetken aikaa Natacha tuijotti miestä ilme vakavana tämän kerrottua pulla oikeudesta, mutta sitten alkoi ilme nykiä. Yllättäen hän alkoi nauramaan ja pystyi vain kuvittelemaan tilanteen.
"Oh.. Mahto olla iso pulla", hän sai sanottua ja hillittyä naurunsa lopultakin. Kun pöytä huojahti Natacha nappasi refleksien takia reunoista kiinni ja tapitti hetken toista yllättyneen näköisenä.
"No toi takamus ei oo kyllä läskiä nähnytkään. Istuit väärään kohtaan. Tää on taidetta", ranskatar lopulta totesi ja lavitti kätensä ja kumarsi pienesti.

Kallistaen päätään Natacha kuunteli mitä toinen juttelu ja naurahti hassulle sattumalle.
"No, kai sitä siksikin voi sanoa. Mä en oo asunu kauaa. Enimmäkseen luurasin muiden nurkissa. Mussa on varmaan jotain kiertolaisen verta. Mut nykyään mä kirjotan kolumnia ja suunnittelen uutta levyä. Muuten mä teen satunnaisia keikkoja jossakin ja siinä se. Teetkö sä jotain muuta radion lisäksi?" Natacha livisti kysymästä, koska hän ei edes osannut kysyä. Hän ei tiennyt mitä hän oikein haluaisi. Ehkä hän ei tarvitsisi radiota. Ehkä hän voisi vain tutustua hauskaan Jeremyyn, jonka vitseihin hän todellakin pelkäsi kuolevansa joskus.

"Hä? -Eiku siis pöydän vikahan se tietysti oli", Jeremy totesi ja potkaisi biljardia. Melko kevyesti kuitenkin, sillä lenkkitossu hädintuskin ylettyi koskemaan pöydän jalkaan.

"Kyllä se radio aikatavalla meikäläisen ajan vie. Vaikkei uskoisi, niin kyllä mekin niitä ohjelmia suunnitellaan", Jeremy naurahti. "Vähänkö muuten ois siistiä saada joku sun single meille sillain ennen muita, et voitais oikeesti sanoa, et "tätä ei oo voinu kuulla mistään muualta aikasemmin". Tai ees radioensisoittoon, vaik olisikin keikalla ollut."

Joko Natacha oli ihanassa unessa tai Jumala rakasti häntä! Pohtiva ilme nousi ranskattaren kasvoille, sillä hän oli melko lailla itsensä pomo.
"Eiköhän se onnistu. Mulla on juuri tullut ulos yksi single, jota en oo soittanut keikoillakaan. Mun pitää jututtaa kuitenkin paria tyyppiä ennen kuin alan ojentamaan sulle mitään levyjä. Kaikki pitää täällä tehdä niin harkiten ja laskelmoidusti", Natacha ravisti kiharaista päätään ja kohautti olkiaan avuttomana.
"Amerikka on vapaa maa, mutta täällä on paljon kirjoittamattomia sääntöjä", hän totesi naurahtaen ja vieritti yhden pallon pussiin.

Ei ongelmana olisi missään nimessä levyn anto. Kaikki piti vain punnita ja miettiä etukäteen. Singlen piti olla hyvä, paras. Sen piti saada ihmiset odottamaan lisää, jotta levykin myisi ja vaikka Natacha ei välittänyt niin voitosta niin hänenkin oli maksettava veronsa ja menonsa. Hän teki musiikkia kuitenkin työkseen ja se työ ei ollut mikään pikku juttu. Musiikki alalla yksi väärä liike tai yhden ihmisen suututtaminen saattoi tietää lopun ikäistä kitaran rämpytystä jossain hämyisessä baarissa.

"Oikeesti!" Jeremy pomppasi innoissaan pystyyn. "Vähänkö tästä tulee siistiä!" Hän ei ollut tietenkään tarkoittanut lausahdustaan täysin vitsiksi, mutta olihan se melko epätodellista, että toinen ilmoitti heti sellaisen singlen olevan jo olemassa. "Mun pitää kehittää tähän joku hyvä juttu. Vaikka opetella imitoimaan sua tai jotain", Jeremy selitti ja käveli edes takaisin biljardipöydän pituista matkaa. Hän kaivoi kännykkänsä esiin ja alkoi näpytellä heti idean poikasta muistiin.

"Ei mitään kiirettä siis", Jeremy mutisi irroittamatta katsettaan puhelimesta, jonka kosketusnäyttöä törkki kiivaasti. "Tästä tulee hyvä..."

Huomatessaan Jeremyn ilahtuneen ilmeen, Natacha tuntui sulavan. Häntä riemastutti se, että saattoi todellakin ilahduttaa jotakuta niin vähällä ja hyötyä itse siitä melkoisesti.
"Wau... Mä voin vaan kuvitella miten pimeetä olisi kuulla oma ääni sanomassa jotain, mitä mä en ole sanonut", Natacha totesi imitoimiseen ja naurahti pienesti. Hänen ruskeat silmänsä seurasivat kuinka Jeremy näpytti puhelintaan nopeaakin nopeammin.

Käheä naurahdus pääsi Natachalta, kun toinen vakuutti ettei asialla ollut kiirettä. Ei sillä, että Cathy ei olisi itse halunnut toimia nopeasti vaan hän vain halusi saada varmistettua taustansakkin.
"Mukavaa, että musta on iloa", hän totesi ja nappasi biljardipallon melkein luvattoman rentona asiasta ja vieritti sen pusiin. Tämän tehtyään hän tyytyi heiluttelemaan jalkojaan ja katsomaan Jeremyä pää kallellaan ja uteliaana siitä mitä toinen keksisi sanoa.

Jeremy naurahti toisen kommentille irroittamatta katsettaan puhelimestaan. Yleensä hän ei imitoinut ketään oikeaa henkilöä, kehitti omia hahmojaan vain, joten ei ollut ihmekään, ettei hän ollut koskaan tullut ajatelleeksi asiaan noin päin. "No, älä huoli, tuskin mä sanon mitään kovin tyhmää - toivottavasti."

"Ilon tuominen ihmisille onkin meidän julkkisten tehtävä. Halusimme sitä tai emme, meistä kuitenkin tehdään lehtii juttuja, jotka saavat ihmiset nauramaan", Jeremy totesi proffesorimaisesti sormi valistavasti pystyssä ja työnsi kännykän taskuunsa. Hän katseli ympärilleen yrittäen keksiä jotakin. Yleensä tämän kohdan paikkasi Sean, mutta nyt hän oli siinä aivan yksin vastatusten aivan mahtavan muusikon kanssa. "Sä - mä - pizza?"

Myöntyvä hyminä todellakin toivoi, että mitään typerää ei pulpahtaisi Natachan äänellä. Hän piti lisäksi omasta äänestään, niin nokkamaiselta kuin se kuulostikin, ja halusi pitää sen melko lailla musiikin parissa. Eikä hän muutenkaan ollut mitkään seurapiiri tähtönen. Hän ja Paris Hilton eivät ikinä tulisi olemaan BFF:iä. Se olisi lähinna Natachan painajainen.

"Minä olen säästynyt niiltä jutuilta", Natacha totesi virnistäen pienesti. Tosin, jos kukaan erehtyisi tonkimaan hänen taustojaan, se ei olisi kaunista. Natacha piti menneisyyden mieluiten vain itsellään parin vuoden osalta ennen losia.

"Kuulostaa hyvältä", Natacha sanoi ja hypähti notkeasti pois pöydältä ja suoristi t-paitansa.
"En olekkaan viekä käynyt missään vai tilataanko tänne? Mä voisin ehkä, jos lupaat mulle tuplajuuston ja tomaattia, niin soittaa sulle sen biisin", ranskatar totesi ja virnisti valloittavasti.

Jeremy nyökytteli. Hän oli kyllä huomannut, että toinen oli semmoinen hiljaisemman sortin julkkis. Ei turhia lööpejä rattijuopumuksista, tappeluista baarissa tai uusista poikaystävistä. Jeremystä tosin tehtiin juuri tälläisiä juttuja ainakin kerran kuussa. Aina silloin, kuin näyttelijöistä tai muusikoista ei ollut täyttämään palstoja. Silloin Jeremyn pikkutoilailut karaokeillassa läpäisivät uutiskynnyksen.

"Tuplajuuston ja tomaattia", Jeremy toisti yrittäen matkia ranskatarta. Ääni olikin päässä kehittynyt jo melkolailla oikeaksi, toisaalta hienoisen ranska-aksentin hiomisessa menisi vielä kauan. Toista pitäisi vielä seurata, jotta saisi kunnon kimpun sanontoja, joita tämä käytti, mutta nyt Jeremyllä oli aivan eri asiat mielessään. "Ihan oikeasti soittaisit? Sehän olis iha valtavan hienoa! Sitten kyllä mennään teille tai meille tai jonnekin, missä kukaa ei voi kuulla ja tilataan sinne. Nyt ei sössitä tätä juttua, vaiks Harrisilla vähän on tapana", Jeremy intoili. Hän alkoi taas kaivaa taskujaan.

Pian löytyikin kännykkä ja tupakka-aski. "Palaako pitsaa odotellessa?"

Oli varmasti hankalaa kumpaa Natacha oli, huvittunut vai kauhistunut, kuullessaan Jeremyn äänestä. Se kaipasi kyllä vielä hiomista, ainakin aksentin osalta.
"Oui", nainen tyytyi vain toteamaan toistolle ja naurahtamaan. Hänen pitäisi ehkä tottua tuohon tämän illan aikana.
"Leikisti tietenkin", Natacha näpäytti hymyillen ja ruskeat silmät tuikahtivat jälleen naurusta.
"Mun kämppäni on tällä hetkellä vapaana ja mä taisin haudata sen singlen jonnekkin. En nyt ihan heti muista", Natacha jutteli ja seuraili toisen taskujen tongintaa.

Laulajatar kallisti päätään ja luki tupakan merkin. Ihan kelvollinen, mutta ei palanut niin hyvin kuin vogue.
"Anna tulta, olen sen verran diiva, että poltan vain tiettyä merkkiä", hän totesi lopulta ja kaivoi oman hienostuneen tupakka rasiansa, jonka päälle oli taiteiltu ikään kuin pitsikuvio ja kitara. Se oli ollut fanilahja, johon hän oli kiintynyt. Hän muisti, että äitikin oli kantanut omiaan juuri rasiassa.
"Mulla ei oo hajuakaan parhaista paikoista, mutta voisitko sinä tilata jostain hyvästä paikasta?" Ranskatar kysyi ja astui sateiseen ulkoilmaan katoksen alle. Oikeastaan sade oli kaunista.

Jeremy nauroi toisen mukana ja oli varsin onnellinen siitä, että toinen oli ollut imitaatioon kohtuullisen tyytyväinen. Samassa Natacha alkoi myös kertoa, että hänen kämppänsä oli vapaana. Siitäkös Jeremy innostui. Hän ei ollut pitkään aikaan ollut kenenkään luona kylässä, varsinkaan naisen, eikä hän ollut ikinä ollut missään muussa Wild Bayn huoneistossa, joten olisi ihan mukava nähdä millaisia ne olivat.

"Oui", Jeremy naurahti toista kopioiden, kun tämä pyysi tulta. Jeremyllä ei olisi ollut hajuakaan, miten kyseinen sana kirjoitettiin, mutta eikai sillä ollut sen suurempaa väliä. Mies viittoi toista peräänsä ja suuntasi sitten itse ovelle. Hän oli kerran erehtynyt polttamaan sisällä ja saanut siitä melkoiset huudot.

Ulkona oli sateista ja viileää ja hengitys höyrysi jo ennen kuin ehti ensimmäiset henkoset ottaa. Sade oli mukavaa, kun se tuli alas leppoisasti, ilman kiireitä. Enää se ei hyökännyt, tippuili vain suorastaan laiskan oloisesti.
"Siis mähän olen mestari tässä pitsantilaustouhussa. Tälläne yksinäine täystumpelo äijä, mitä sä luulet, että mä täällä söisin, jos pitsatakseja ei olisi keksitty?" Sormet etsivät tutut numerot näytölle. "Ni siis, mitä me nyt tilataan? Mä kyllä maksan."

Ehkä Jeremyn pitäisi vielä vähän treenata, mutta kyllä hän kehittyisi. Menisi ehkä pieni aika ennen kuin toinen osaisi kunnolla, mutta Natacha tiesi toisen olevan lahjakas. Ehkä hän ei piaan tajuaisi edes miehen puhuvan vaan pitäisi sitä kieron mielensä tuotteena.

Tulta saatuaan Natacha oli varsin tyytyväinen, vaikka ulkona olikin melko kylmää. Nainen veti rauhassa tupakkaansa ja ajatteli hymyillen miten häntä oli koetettu parantaa siitä "taudista" useampaan kertaan.
"Mä oon täys tumpelo muuten kodin hoidossa. Mun siskoni kutsuu sitä luovaksi hajamielisyydeksi. Mä oon aina ollut katraasta se, joka jäi tuijottamaan kaiken maailman ihmeellisyyksiä kun muut taplas ohi ja unohtui omiin maailmoihinsa pahimmilla hetkillä", Natacha tunnusti.

"Kaikki käy missä on tuplajuustoa ja tomaattia. Ananaskin on ihan jees. Yllättä vaan", Natacha totesi ja ojensi kätensä sateeseen. Jos hän ei olisi keksellä kaupunkia ja Jeremy ei olisi siinä tilaamassa ruokaa Natacha saattaisi lähteä kävelylle. Ehkä myöhemmin hän tekisi niin. Ei sade kuitenkaan ollut niin kamalaa, etteikö hän siitäkin nauttisi.