I know the truth, even when you're lying

(Vapaasti saa liittyä mukaan)

Maxie istui sinä iltana yksinään baaritiskillä. Normaalisti mukana olisi ollut joku Los Angelesin tuttavista tai jompikumpi siskoista, mutta ei tänään. Miehen oli ollut pakko päästä vetämään henkeä, kun taas vaihteeksi oli käyty sama keskustelu Astran kanssa, joka oltiin käyty miljoona kertaa aiemminkin. Max huokaisi ja hieraisi niskaansa. Olutpullo nostettiin huulille, kun katse hakeutui samalla tanssilattian suuntaan. Hymähdys karkasi väkisinkin. EDEN oli taas vaihteeksi täynnä ihmisiä. Olisi varmaan pitänyt suunnata muualle märehtimään tilannettaan.

Niin, mikä tilanne? Astra oli tullut (taas) siihen tulokseen, että heidän tekonsa olivat täysin moraalittomia. Ja niinhän ne olivat - ei Max sitä kieltänyt. Hän tiesi harvinaisen hyvin, että Yhdysvaltojen - ja todennäköisesti oli jo Yhdysvalloissakin - ulkopuolella oli useita viranomaisia, jotka halusivat iskeä käsiraudat sisaruskolmikon ranteisiin. Vihamiehiä oli lukemattomia. Maxiella olisi mennyt aamuun saakka, mikäli hän olisi alkanut pohtimaan sitä listaa. Hampaat pureutuivat kevyesti huuleen. Millaiseen sotkuun oltiinkaan päädytty helpon rahan perässä.

Ei mies luultavastikaan olisi miettinyt asiaa, saatika lähtenyt nollaamaan ajatuksiaan Los Angelesin yöelämään, ellei olisi uskonut Astran olevan tosissaan tällä kertaa. Pikkusisko vaikutti siltä, että olisi tehnyt nyt viimeinkin lopullisen päätöksen. Siinä missä Maximilian oli lähtenyt Wild Baylta vetäen jokaisen oven halki poikki pinoon, luoviessaan niistä lävitse, oli Georgiana jäänyt käännyttämään siskon päätä. Max ei vain tiennyt, mitä tekisi, jos Astra tällä kertaa todellakin pakkaisi tavaransa ja painuisi niin kauas kahdesta sisaruksestaan kuin suinkin pystyisi. Ennen kaikkea, miten kävisi heidän elantonsa? He tarvitsivat Astraa. Georgiana oli aina ollut täysi käsi tietokoneiden ja hakkeroinnin kanssa, eikä Maxie sen parempi ollut.

Sitä täytyisi joko opetella itse kaikki se, mitä Astra osasi, tai sitten palkata tilalle joku, mutta miten? Max ei voinut pysäytellä kadulla vastaantulevia ja tiedustella kiinnostaisiko paikka huijarikoplassa. Ajatus sai miehen naurahtamaan ja käyttämään taas pullon huulillaan. Hän tarvitsi seuraa päästäkseen eroon naurettavista ajatuksistaan. Katse siirtyi tutkimaan jokaista baaritiskillä olijaa.

//Hiii minä ja Natacha ilmoittaudumme palvelukseen. *köh* tää voittaa kuus nolla kokeisiin lukemisen x'D //

Ihana ilta, ihana kaupunki, ihanat ihmiset... Natacha tuntui leijuvan hyvän olon pilvellä ja koko päivä oli ollut suorastaan pelottavan hyvä. Hän oli saanut biisin tehtyä, palautettua kolumnin ja tavannut uusia mukavia ihmisiä. Lisäksi, tänään oli hänen tuttunsa syntymäpäivä! Jotenka tietenkin he olivat lähteneet kaupungille ja Natacha oli hankkinut heidät EDENiin helposti. Hän muisti portsarin ja oli jäänyt juttelemaankin tämän kanssa muiden mentyä sisään.

Pullahdettuaan sisäpuolelle muita myöhemmin, Natacha tajusi juuri kadottaneensa pienen porukan, johon kuului vain kolme muuta naista hänen lisäkseen ja koska paikka oli täynnä komeita miehiä ei sitä kolmikkoa pidätellyt mikään. Yksi itse asiassa näytti olevan... puna nousi ranskattaren kasvoille kun hän huomasi mitä hänen toverinsa oli tekemässä. Hän ei todellakaan kehtaisi enää katsoa sinne päinkään. Sen verran kiihkeää meno oli ollut...

Vaikka hän oli nyt selvästi päätynyt omilleen, ei se haitannut laisinkaan. Vaikka hän ei ollut pukeutunut kuten suurin osa paikan naisista, liian lyhyeen mekkoon tai tiukkoihin housuihin, hän tunsi olonsa suorastaan nätiksi! Hänen niskaansa oli päätynyt erään ystävän suunnittelema mekko, joka oli melko röyhelöisen rokahtava. Hiukset olivat mukavalla kampauksella antaen kiharoiden valua vapaina. Värimaailma oli vaaleaa ja sopi hänelle. Meikkiä ei juuri ollut, muuta kuin luomaan hienostuneen vaikutelman.

Huomatessaan tutun baarimikon Natacha oli saukkona paikalla.
"Bonjour Michael!" hän tervehti ja sai baarimikon tulemaan luokseen helppoakin helpommin.
"Natacha! Missä sinun seurasi on?" pitkä mies kysyi hymyillen ja kumartui vaihtamaan nopeat poskisuudelmat.
"Lehahtivat lentoon ja jättivät minut yksin. Koska minä pääsen taas vaivaamaan rakasta poikaystävääsi ihanilla vaatekinunnoillani? Minä tarvitsen uudet vaatteet lavalle", Natacha jutteli ja hän oli eloisalla päällä, jonka huomasi elehdinnästä ja puhevauhdista. Samalla hän kuitenkin katsoi muita baarilla olijoita ja huomasi yhden tutun naaman, jonka hän tiesi samassa rakennuksessa asuvaksi mieheksi, mutta ei muuta. Tälle Natacha hymyili, mutta kuunteli mitä Michael sanoi: "No hänellä on lempi ranskalaiselle kiusaajalleen jo jotain suunnitteilla. Tule käymään lähiaikoina niin hän varmasti ilahtuu". Enempää baarimikolla ei ollutkaan aikaa jutella, kun asiakkaat kutsuivat tätä.

(Pahoittelut, että on kestänyt. Tuli yllättäviä menoja, enkä millään kerennyt istahtaa koneelle. :S)

Maxie kuljetti katsettaan väkijoukossa ja otti aimo kulauksen oluestaan. Mies hieraisi niskaansa, päästäen pitkän puhalluksen huuliensa välistä, kun samassa tiskille pärähti tummatukkainen neitokainen. Max katsahti naista nopeasti sivusilmällä, mutta sitten vähän tarkemmin. Hetkonen, eikös kyseinen hameväen edustaja asunut samassa talossa? Taisi asua. Kai. Clifford pysyttelivät pääasiassa omissa oloissaan. Naapureita tervehdittiin, mutta ei näiden kanssa pahemmin haluttu tutustua, silti hän oli ihan varma, että oli nähnyt naisen aiemminkin. Tosin hän oli saattanut ihan yhtä nähdä naisen kadulla, bussissa tai ravintolassa. Mies tutki vaivihkaa tummaverikköä, joka näytti tuntevan baarimikon. Juuri silloin nainen käänsi katseensa Maxieen. Mies vastasi toisen hymyyn vinolla virneellä ja hymähti, ennen kuin siirsi katseensa tanssilattialle. Olutpullo kävi taas huulilla.

Max vilkaisi sivusilmällä naisen suuntaan. Baarimikko näytti poistuvan ja jättävän naisen yksin oman onnensa nojaan. Herra Clifford punnitsi vaihtoehtojaan. Äh, syteen tai saveen. Mies veti kasvoilleen poikamaisen huolettoman hymyn. Hän nousi baarijakkaraltaan ja asteli tummaverikön luokse, nojautuen rennosti tiskin reunaa vasten. "Ulkona tuulettumassa?" Mies kysyi, luotsaten neitiin kysyvän katseen. "Eikös me olla naapureita?"

"Maxie", herra ojensi kätensä tummaverikköä kohden. Georgiana varmaan mätkättäisi, jos saisi tietää veljensä päätyneen yhden naapurin juttusille. Vanhempi neiti Clifford oli se, ketä oli päättänyt, että naapureista oli parempi pysyä kaukana. Ja kaikki tiesivät, ettei tällä kannattanut pistää vastaan. No, Max kuulisi joka tapauksessa kunniansa kotona, koska sisko ei voinut sietää sitä, että herra tuli kotiin puolenyön jälkeen. Samahan tuo. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Nopean hymyn vaihdettuaan ja Michaelin kadottua töihinsä, Natacha oli odottanut melkein yksinoloa. Silti tuo komea hurmuri tuli hänen luokseen rento hymy kasvoillaan. Mutta koska mies oli paljon vieraampi, kuin Natachan vaatteista vastaavan miehen poikaystävä, häntä ujostutti hieman. Ujoudestaan välittämättä hän hymyili ja nyökkäsi tuulettumis kysymykselle. Niinhän hän taisi olla.
"Oui, niin me taidetaan olla", Natacha sanoi ja virnisti pienesti. Ei hän kyllä vielä tuntenut kaikkia asukkaita. Hän oli nähnyt suurimman osan kyllä ohimennen, mutta ei jutellut.

Käden ojennus ja toinen kertoi nimekseen Max. Mukava vahva nimi ja käsikin oli iso Natachan verrattune, mutta silti hän tarttui siihen ja puristi sopivan lujaan, niin ettei jäänyt kuollut kala efektiä mieleen.
"Natacha, enchantée", kikkarapää esittäytyi ja hymyili hieman rohkeammin. Kai hänen suurin ujoutensa haihtui kun sai tietää juttelutoverinsa nimen.

Nyt kun hän oikein muisteli, oli miehestä taidettu puhua seurustelu tilassa. Tätä oli kuvailtu sanoilla: mystinen, komea ja oli niitä muitakin. Ehkä Maxissa oli jotain poikamaisen kujeilevaa, mutta ei Natacha ainakaan juuri mitään mystistä toisessa nähnyt.
"Kuinka kauan sinä olet asunut siinä talo ryhmässä?" Natacha uteli kohteliaasti. Kai häntä hieman kiinnosti millainen hänen naapurinsa oli ja elämä talossa olisi mukavampaa, jos olisi tuttuja.

//Joskus käy niinkin. Eikä se niin pitkä aika ollut //

Max puristi kevyesti naisen siroa kättä. Kuitenkin sen verran vankasti, että antoi itsestään rehdin ja suoran kuvan. Rehtihän Max ei ollut. Hän eli käytännössä muiden rahoilla, eikä katunut sitä yhtään. "Kaunis nimi", mies tokaisi hymyillen vinosti ja hörppäsi oluestaan, vilkaisten ohitse kulkevaa seuruetta, mutta palautti katseensa seuralaiseensa - jos sitä nyt ylipäätään seuralaiseksi saattoi sanoa.

Hetken hiljaisuus laskeutui kaksikon ylle, ellei nyt taustalla pauhaavaa musiikkia otettu huomioon. Maximilian tutki naista katseellaan uteliaasti, muttei kuitenkaan tuijottanut. Katsetta siirrettiin välillä muualle; milloin tiskin takana työskentelevään baarimikkoon ja milloin omaan syliin. Kuitenkin joka kerta, kun se osui naiseen, kohosi miehen kasvoille utelias, tutkivainen ilme. Naisessa oli jotain, mikä kiehtoi miestä. Eikä hän tavoittanut, mikä se jokin oli. Mies luki ihmisiä yleensä harvinaisen helposti, mutta nyt jokin häiritsi. Se oli raivostuttavaa, mutta ah-niin-koukuttavaa. Natachan kysymys sai Maxin naurahtamaan ja pudistamaan päätään. Tällä kertaa tummien silmien katse tipahti baaritiskiin. "Liian kauan", Max vastasi virnistäen leveästi, katsahtaen vieressään olevaa neiti-ihmistä. Osittain hän puhuikin totta. Yhdessä paikassa sai viipyä keskimäärin pari kuukautta ja sitten oli pakattava kimpsut ja kampsut. Nyt oltiin Losissa asustettu jo se maaginen pari kuukautta. Poliisit eivätkä muut virallisetkaan tahot olleet vielä päässeet kolmikon kannoille, mutta ehkä sillä oli jotain tekemistä mantereen vaihdoksen kanssa. Eivät kai olleet vielä tajunneet, että sisarukset olivat lentäneet ison veden ylitse ja jatkoivat helppoa elämäänsä Yhdysvaltain maalla. "Entäs sinä? Liian kauan vai liian vähän aikaa?" Leikkisä virne kohotti herra Cliffordin suupieliä.

"Olet ilmeisesti Ranskasta?" Enemmänkin toteamus kuin kysymys, vaikka sanojen esitysmuoto oli hieman eri. Piti olla vähintäänkin kuuro, jos ei olisi kuullut aksenttia naisen puheesta. Max oli pitänyt huolen siitä, että hän puhui jenkkiaksentilla, tai ainakin yritti. Toisinaan sattui lipsahdus, mutta päivä toisensa jälkeen oli helpompaa vääntää yhdysvaltalaisten tapaan kuin brittiaksentilal. Jos vain sulautui joukkoon, ei tarvinnut vastailla kysymyksiin. Ei kysymyksiä, ei tarvinnut valehdella, ei kiinni jäämisen vaaraa - näinhän se meni.

"Kuinka olet liikkeellää yksin? Vai oletko vain hakemassa täydennystä seurueen juomiin?" Poikamainen virne keikkui taas suupielessä ja silmissä tuikki ilkikurinen pilke. Maxien perustuntomerkit.

Nimen kehuminen sai Natachan hieman hämilleen. Yleensä ihmeteltiin sen ääntämystä tai vastaavaa, mutta harva sanoi kauniiksi ja se sai ranskattaren hieman punastumaan. Häntä ärsytti, kun puna tuntui nousevan aina niin herkästi. Hiljaisuuden aikana Natacha katseli seuraansa ja ihmetteli miten paikan naiset olivat antaneet tämän olla vielä rauhassa.

Onneksi Max vastasi naisen uteluun, sillä siitä olisi voinut tulla kiusallinen hetki. Virnistäen Natacha taas vastasi: "Liian vähän aikaa". Eihän hän ollut kuin siinä nyt punkannut sellaisen kuukauden. Hän oli kyllä jo rakastunut toden teolla asuntoonsa ja ei halunnut muuttaa siitä hetkeen pois. Eikä miehen virneelle voinut olla hymyilemättä. Melkein pelotti miten poikamaisen hurmaava hänen naapurinsa oli, naapurinsa! Koko paikka tuntui olevan aina täynnä hurmaavia ihmisiä, pelottavaa.

Kun Max teki hankalan päättelynsä Natacha nyökkäsi päätään: "Oúi". Hän ei olisi kyllä sanonut mitään mistä toinen olisi kotoisin. Tämä kun puhui kuin jenkki ja sitä puhuivat melkein kaikki. Natachalle ranska oli kuitenkin imago kysymys, joten hän iskisi hampaansa ja sormeensa kiinni siihen, joka koettaisi hänen korostuksensa viedä.

"Minulla oli porukka, mutta he ovat lentäneet tänne ympäriinsä. En minä enää saisi heitä kasaan kun en osaa lassotakkaan", Natacha totesi ja naurahti. Hänen pitäisi varoa Maxia, kun tämä taas väläytti hurmaamis taitojaan. Eikä ranskatar ollut mistään kivestä tehty, hattarasta paremminkin. Sellainen romantikko kuin oli niin.. Natacha käski ajatustensa tukkia turpansa.
"Onko sinutkin hylätty yksin tähän suuren paikkaan?" nainen kysäisi ja hymyili suloisesti.

Michael putkahti paikalle viinilasin kanssa, kun hän oli tajunnut, että Natacha istui komean miehen kanssa, ilman viiniä. Hän tunsi ystävättärensä ja tämän mieltymykset.
"Viinisi ja muista soittaa Johnylle. Hauskaa illan jatkoa", baarimikko sanoi ja tämä kyllä huomasi miten paljon pieni nainen ilahtui lempi viinistään.
"Minä muistan ja kiitos!" Natacha huikkasi perään.
"Kannattaa tuntea baarimikot", hän totesi Maxille virnistäen leikkisästi ja siemaisten punaista taivasta.