Do what you came to do and get out of there as soon as possible

(una + shane)

"Muista sitten olla varovainen", Max totesi ja katsahti pelkääjän paikalla istuvaa Astraa, joka pyöräytti silmiään ja tuhahti hieman loukkaantuneesti. "Eikö me olla jo keskusteltu tästä luottamuksesta?" Kysyvä katse kohdistui veljeen, mutta sitten huulet kaartuivat huolettomaan hymyyn. "Hyvin tämä menee. On mennyt miljoona kertaa aikaisemminkin", Astra vakuutti. Hän ei onnistunut kuitenkaan täysin peittämään äänessään käyvää vivahdetta, joka kieli hermostuneisuudesta. Max huomasi sen kyllä, mutta ei viitsinyt mainita asiasta mitään. Hän tiesi muutenkin millaisten omantunnon tuskien kanssa sisaruksista nuorin paini. Max tiesi myös harvinaisen hyvin sen, ettei Astra ollut aivan äkkiä lopettamassa, sillä tämä ei kyennyt jättämään Maxieta ja Georgianaa pulaan, vaikka ehkä olisi pitänyt.

Musta Volvo S80 kaarsi risteyksestä oikealle ja pysähtyi muutaman metrin päähän. He olivat jossain päin Losin hienoistoaluetta; hulppeita pikkukartanoita, uima-altaita allaspoikineen ja kalliilla rahalla laitettuja kukkaistutuksia. Max vaihtoi vaihteen vapaalle ja kiskaisi käsijarrun päälle. "No niin, muista, että ukko pitää avainta kaulassaan olevassa ketjussa. Pihistä se ja ota jalat alle. Varastaminen on paljon helpompaa kuin huijaaminen", mies virnisti vinosti ja iski leikkisästi silmää sisarelleen, mutta kurottautui sitten hanskalokeron puoleen. Hän kaivoi aiemmin päivällä hakemansa henkilöllisyystodistuksen esiin, ojentaen sen sitten neitokaisella. Astra tarttui muoviläpyskään ja käänsi sen oikein päin. "Gaylord? Jacquelyn Gaylord. Et ole tosissasi!" Tyttö kivahti epäuskoisesti. "Muistuta, että kostan tämän, kuhan pääsen kotiin", Astra... eikun siis väliaikaisesti Jacquelyn mumisi noustessaan autosta. Maxie loihti kasvoilleen samoihin aikoihin mietteliään ilmeen ja mutristi sitten huuliaan. "Enpä taida. Lykkyä tykö", mies tokaisi, eikä estellyt ilkikurisen virneen nousemista kasvoilleen. Luoja, veljet olivat sitten rasittavia.

Volvon kadottua Astra veti syvään henkeä ja katsahti ympärilleen. Nyt se oli sitten menoa. Askeleet lähtivät viemään katua pitkin, kunnes tyttö osui oikean talon kohdalle. Sting Street 17. Korot kopisivat kivetystä vasten, kun vaaleaverikkö sipsutti avoina olevista porteista kohti lukaalin etuovea. Painallus ovikellosta ja sitten jäätiin vain odottamaan. Hetkeä myöhemmin noin kuusissakymmenissä oleva mies tuli avaamaan. "Jacquelyn?" Mies naurahti kuin olisi luullut näkevänsä näkyjä, mutta jatkoi sitten: "Olin juuri aikeissa soittaa teille, jotta olisitte antaneet osoitteenne. Kuski saapuu juuri limusiinin kanssa. Ei teidän olisi tarvinnut tulla tänne saakka", Astra naurahti miehen sanoille ja käytti katseensa alhaalla. "Ajattelin nyt tulla taksilla, kun kampaajani oli aivan tässä lähellä. Eikä tarvitse teititellä, Phillip", vaaleaverikkö kohensi nutturaansa mainitesssaan kampaajansa. Hän hymyili sädehtivästi ja katsoi miestä silmiin kulmiensa alta kuin ujo teinityttö.

"No, te olette kyllä aikamoinen ilmestys", Phillip hymähti, antaen katseensa käydä naisen lävitse päästä varpaisiin, mutta samassa pihaan ajoi musta limusiini. Astra kääntyi katsomaan autoa olkansa ylitse ja suoristi punaista mekkoaan. Limusiineja ja seurapiirijuhlia, ei mestarihuijarienkaan elämä ihan sellaista ollut, vaikkapa ei Cliffordin sisaruksilla rahasta ollut puutetta. Phillip astui eteisestä kuistin puolelle ja tarjosi kättään seuralaiselleen, johon Astra tarttui hymyillen lempeästi. Kohteliaasti mies talutti vaaleaverikön auton takapenkin oven luokse, jonka kuski oli jo ehtinyt avaamaan (pahoittelut autohittaamisesta). Neiti Clifford nyökkäsi päällään tervehdykseksi kuskille ja soi tällekin hymyn, ennen kuin pujahti takapenkille. Vaimea huokaisu karkasi punattujen huulien välistä. Kohta tämä olisi ohitse ja voisi palkita itsensä kotona kuumalla vaahtokylvyllä.